Tänään oli elämäni tylsin työpäivä. Tein paperihommia hitusen, mutta sitten sysäsin pinkan sivuun, koska alkoi tietokoneen näpytys alkoi vituttamaan niin paljon. Pyörittelin hieman kameroita, mutta sekin oli tylsää ja turhaa, koska ketään seurattavaa ei ollut paikalla. Joten käytin aikani kävelemällä. Lähinnä kävelin pisteestä A pisteeseen B ja sieltä pisteeseen C jonka jälkeen vuorossa oli piste D, jne. Mietin siinä jolkotellessa erilaisia uhkakuvia ja mitä pahimmillaan voisi sattua ja mitä uhkia todennäköisemmin työmaalla voisi sattua. Pommi-iskuista ryöstöön ja aseistetusta narkomaanista pihalla räjähtävään vaarallisia aineita kuljettavaan rekkaan. Ehkä tämä Kauhajoki-tragedia onkin koskettanut jopa minua, kylmää ja melkein tunteetonta ihmistä, jollain tapaa koska aloin miettiä erilaisia uhkakuvia. Tai sitten mulla oli liian tylsää. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Neuvoin erästä henkilökuntaan kuuluvaa nuorta, aika sutjakan näköistä naista pesäpallon säännöissä. Hän halusi niistä tietää toisen työnsä takia. Opettaa orastavassa murrosiässä oleville lapsille liikuntaa. Voi olla pojat, mikäli opetettavat nyt poikia ovat, tyytyväisiä liikunnan maikkaansa....:) No, mutta asiaan. En oikein itsekään tiedä, miten helvetissä tiedän pesäpallon säännöt, mutta tiedänpä vain. Tyttö oli tyytyväinen kun jaoin tietojani. En tiedä, kuvittelinko vain, mutta vaikutti ehkä hieman siltä, että tyttö olisi minun mailallani halunnut pelata. Olin aika imarreltu, vaikkin hetken asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että taisin vaan käsittää/ymmärtää/jokin-vastaava-sana väärin. Vaikka samapa tuo, sillä enhän minä, varattu mies, olisi mitään tehnyt, paitsi kieltäytynyt, vaikka tyttö olisi ehdottanut suoraan seksiä. Nätti tyttö, mutta oma on nätimpi...

Vietin juuri 2 tuntia koirapuisossa, josta tunnin puhuin äitini kanssa puhelimessa. Ihmettelimme nykymaailmaa ja ihmisiä. Tarkemmin kun asiaa ajattelee, ihme ettei tällaisia kouluammuskeluita tai muita vastaavia pommi-iskuja ole enemmän. Ihmiskunta on erittäin itsetuhoinen. Historia toistaa itseään, mutta eri muodoissa. Olen nimittäin miettinyt, että koska seuraava sota syttyy Suomelle tai Suomessa. Ja älkäät kukaan sanoko, ettei niin käy. On käynyt jo. Tällä kertaa vastassa ei vaan ole ryssä. Vaan me itse. jokaisen oma peilikuva. Olemme pilanneet tai olemme pilaamassa oman ja muiden tulevaisuuden. Eikä kukaan huomaa sitä. Misäköhän johtuu, että näistä tällasia asioita koko ajan tulee lisää? Pitäisikö meidän oikeasti hypätä ajassa taaksepäin? Enne kun ei tällaisia ollut.  Opittaisiko me pikku hiljaa omista virheistämme? Ääh, liian syvällistä tähän mielentilaan. En jaksa pohtia asiaa enempää. Kaksi tuntia raikkaassa ulko-ilmassa syö energiat, vaikkei tee edes mitään.

Taidanpa tästä tehdä itselleni jotain syöminkiä ja alkaa koiriakin ruokkimaan. Sitten untemaille.

Catch ya later!