Esittelyt nyt ihan ensiksi, eikös se kuulu hyviin tapoihin?

Olen mieshenkilö, iälläni ei ole väliä. Se yli 18, alle 40. Tarpeeksi laaja haitari, siis.
Työskentelen turvallisuusalalla, josta kirjoitan myös. Mutta älkää rakkaat ystävät ja kylänmiehet luulko, että tämä on Kilpikonnan aloittaman trendin vanavedessä tuleva uusi vartijablogi, näin ei asia ole. Työt on vain suuri osa elämääni, joten niistä varmaankin sanan joskus sanon.

Olen kirjoittanut tänne ennenkin, kahta eri blogia. Toinen kertoi elämästäni onnellisena, toinen vähän vähemmän onnellisena. Mutta kuten myös Eldakka-järven jää, ne ovat nyt taaksejäänyttä elämää.

Vastaan kirjoituksistani itse, ja mikäli joku läheiseni tai tuttavani minut jostain syystä tunnistaa, pyydän häntä olemaan kertomatta kenellekkään kuka olen. Se, että teidän, ettei kukaan tiedä kuka olen, antaa vapaamman otteen kirjoittaa mielipiteitä ja muita. Kahdessa edellisessä blogissa paljasti itsestäni liikaa. näin ei tule käymään tämän kanssa. Introon lisää myöhemmin.

Kello on jo yli 01:00, ja mun pitäis ollanukkumassa. Niin ja ruokkia koirat. Huomenna työt alkaa kello 08:00 ja aamu alkaa sopivasti tiedoitustilaisuudella. Fuck me Freddy. Joudun herätä jo kukon pierun aikaan käyttämään koirat, jotka olen muuten tässä illan mittaan unohtanut ruokkia. Täytyykin jättää siis intro hieman lyhyemmäksi, että saa mustit ruokaa.

Tänään olin illan töissä. Todella hiljaista. Yksi narkomaani kävi, seurailin kameroilla sitä ja menin ottamaan herran vastaan. Hänen poistuessa, kävelin ulos perään ja sanoin moro. Herra Narkki kääntyi ympäri ja morjesti. Kameroista ei näkynyt, että Naksu olisi mitään vienyt, kunhan ajattelin kiusata nipanapoa. Kysyin herra Naksulta, saisinko katsoa herran läpi. Vastasi myöntävästi. Kollasin herran läpi. Ei mitään. Edellisistä liikkeistä oli lähtenyt, muttei meiltä. Hyvä niin. Yritin provota Nipaa hieman, mutta päädyin juttelemaan herran kanssa. Kuulemma 10 vuotta ollut asunnoton. Ja lopettanut samaan aikaa heroiniin vetämisen. Kysyin neuloista, ja naksu alkoi sönköttää jotain. Lähdin pois.

Illalla pääsin himaan, käytin koirat puistossa. Tytöillä alkaa kohta juoksut. Fuck me Freddy. Nyt alan ruokimaan koiria ja menen nukkumaan, että jaksan huomisen aamun ja tiedotustilaisuuden. Toivottavsti en joudu puhumaan siellä mitään. Taidan yrittää luistaa paikalta.